1. Mitkä seikat vaikuttivat siihen, että ryhdyit karavaanariksi?
2. Mitkä tehtävät sinulla on toimikunnassa ja miten aiot toteuttaa ne?
3. Terveisesi jäsenistölle.
Ja tässä vastaukset:
Timo Aho
1. Rankkasade huuhtoi teltan mukanaan; istuin naapurin vaunussa 1960-luvulla ja muistan
kuinka hienoa oli istua sisällä kuivassa.
2. Olen toimikunnan puheenjohtaja. Toimin myös ajotaitovastaavana ja kalustonhoitajana. Tehtävieni toteutukseen vastaan, että asioista keskustelemalla, tietoja päivittämällä ja ajotaidon osalta käytännön harjoituksilla. Kalustonhoitajan ominaisuudessa vastaan yhdistyksen kaluston kunnossapidosta.
3. Osallistukaa tapahtumiin! Tule mukaan toimintaan iloisella ja avoimella mielellä.
Ari Kettunen
1. Leirintämatkailu on aina kiinnostanut. Pojan syntymän jälkeen sanoin etten minä vedä vaunua. Viimeinen telttailu reissu niin satoi koko ajan ja kamoja ei saanut millään kuivaksi. Sitten tuli vaihdettua auto, jolla voi ruveta harrastamaan karavaanarielämää. Harrastus alkoi 1999 ja jossain elämän vaiheessa meinasin lopettaa kokonaan harrastuksen. Olin 2007 asti Helsingin jäsen ja nyt olen muutaman vuoden jälkeen taas mukana.
2. Olen toimikunnan varapuheenjohtaja. Yritän olla mahdollisimman paljon mukana auttamassa eri treffien ja tapahtumien järjestelyissä.
3. Kaikki vain joukolla mukaan toimintaa jokaista tarvitaan, ettei asiat jää muutamien hoidettavaksi. Jos tekijät loppuu, niin ei jäsenistölläkään ole kivaa. Tehdään vuodesta 2015 oikein hyvä yhdessä.
Tapio Lehtinen
1. Karavaanariksi ryhdyin vuosia sitten, 2009 on aika hyvä arvaus. Asuin siihen aikaan Vantaalla Rajatorpassa. Taloyhtiön huollossa oli henkilö myymässä matkailuautoa ja tarjosi sitä minulle. Avioeroni jälkeen telttamajoitus ei kiinnostanut yhteisen ystävämme mökillä. Saman katon alle en olisi siellä mökillä sopinut. Ostin matkailuauton ja siitä tämä minulla alkoi.
2. Toimikunnassa olen vasta aloittanut. Puheenjohtajan tai sihteerin tehtävät eivät ole minulle mieluisia. Odotan yhdessä tekemistä yhteiseen päämäärään. Tehdään työ kerralla kunnolla ja tehokkaasti, ettei tarvitse heti korjata. Sitten, kun tehtävät on tehty, sitten huilataan.
3. Eipä minulla mitään ihmeellistä jäsenistölle. Saa tulla juttelemaan, en pure. Neuvoakin saa, jos näyttää siltä, että on tarpeen.
Dag Lindholm
1. Rakensin matkailuauton pakusta ja aloitin karavaanailun. Tutustuin myös aktiivikaravaanareihin ja sain ”tartunnan”.
2. Toimin toimikunnan ulkopuolella teknisenä asiamiehenä (kylähullu); toteutan tehtävää johon minut on valittu koulutukseni ja pitkän kokemukseni perusteella. Sovellan tehtävissäni myös muista vastaavista tehtävistä saatua kokemusta. Minulla on myös kontakteja sekä omaa kalustoa vähintäänkin riittävästi tehtäväni menestyksekkääseen toteuttamiseen. Luonteeltani olen tiimihenkinen - aion käyttää kyseistä ominaisuutta yhteisissä talkoissa ym.
3. Kuten olen jo useasti todennut: yhdessä itse omin voimin toteutetut tapahtumat ym. toimintaan liittyvät työt ovat perusasioista, joille pystytään pitämään yllä yhdistyksen ja harrastuksen mielenkiinto. Ihminen/firma/yhteisö pysyy virkeänä ainoastaan jos on mielekästä puuhaa!!
Tämä taas vaatii ”oikeita” aktiivihenkilöitä. ”Oikeiden” henkilöiden metsästys on varmaankin yksi tärkeimpiä asioita kaikissa yhteisöissä …. miten????
Jussi Seppä
1. En oikein tiedä koska olen oikeasti ryhtynyt karavaanariksi: Vanhempani hankkivat ensimmäisen matkailuvaununsa (asuntovaunun) jo vuonna 1965. Olen kiertänyt valtakuntaa ystävieni ja perheeni kanssa vanhempieni vaunulla ja ”isäni lisenssillä” kymmenien vuosien ajan. Vaimoni, silloisen kihlattuni Pirjon kanssa teimme ensimmäisen yhteisen matkan 1973 ja 1978 lähtien perheemme on viettänyt, lähes poikkeuksetta, kaikki kesälomansa vaunuilemalla. Aluksi samoilimme ainoastaan Suomessa, mutta myöhemmin laajennettiin Ruotsiin ja Norjaan ja paljon myöhemmin uskaltauduttiin vehkeinemme ihan Eurooppaan asti. Ehkä karavaanariksi ryhtymiseksi vaikuttavin seikka on se kun liityin itse SF-Caravan ry:n Helsingin yhdistyksen jäseneksi. Silloin myös kiinnostukseni järjestötoimintaankin kai sai alkunsa. Ensin otin tuntumaa vain osallistumalla oman yhdistyksen treffeille ja vuosikokouksiin, myöhemmin sitten itse yhdistyksen aktiivisiin toimielimiin.
2. Minun vastuulleni on annettu yhdistyksen matkailuasiamiehen tehtävät. Päällimmäisenä ja kirkkaampana tavoitteena tulee pitää oman jäsenkunnan aktiivisuuden lisääminen. Miten tämä sitten toteutettaisiin? Jos tuohon osaisin antaa vastauksen, olisin todella melkoinen guru. Tehtävissäni tulen, yhdessä yhdistyksen kanssa, osallistumaan aktiivisesti uusien ja mielekkäiden lähestymiskeinojen etsimiseen ja toteuttamiseen.
3. Mottoni on aina ollut: ”Suunnitellaan yhdessä, tehdään yhdessä, koetaan yhdessä ja muistellaan yhdessä”.
Päivi Sippola
1. Usean vuoden telttailun jälkeen alkoi kiinnostaa mukavampi tapa matkailuun.
2. Olen yhdistyksen huoltaja, eli tehtäviini kuuluu erilaisissa tapahtumissa kahvi- ja ruokailutarjoilun järjestäminen.
3. Kaikki joukolla osallistumaan tapahtumiin!
Tero Toivonen
1. Toisen polven karavaanarina minulle on jäänyt kokemisen ja näkemisen halu.
2. Varsinaista tehtävää minulla ei ole, mutta olen toimintatoimikunnan jäsen.
3. Tavoitteenani on nuorentaa jäsenistöä ja luottamustehtävissä olevia. Keinoina saada uusia harrastajia innostumaan ja tehdä yhdistys heille houkuttelevaksi.
Göran Wolff
1. Poikani pelasi jalkapalloa, jonka vuoksi tarvitsimme yhden auton lisää. Niinpä vuonna 1989 teimme matkailuautokaupat. Liityin Hangon vapputreffeillä vuonna 1990 Espoon yhdistykseen, jonka jälkeen olen ollut mukana lukuisissa yhdistysten tapahtumissa.
2. Hoidan tapahtumissa alueen sähköistykseen liittyvä asioita ja muita minulle annettuja tehtäviä.
3.
Tavataan yhdistyksen tapahtumissa!
Armi Ylikorpi
1. En ole koskaan varsinaisesti ryhtynyt karavaanariksi, minusta vain tuli sellainen. Vanhempani ostivat vaunun 1980-luvun alussa tehtyään päätöksen vaunu ja teltan välillä. Heidän päätökseensä auttoi se, että mm. setäni sekä isäni serkku olivat karavaanareita. Harrastus taisi mennä minulla veriin - sen huomaa etenkin keväisin talven paikallaan olon jälkeen, kun aurinko on korkealla, on pakko päästä liikkeelle koska maantie tuntuu kutsuvan.
2. Olen toimikunnan sihteeri, eli huolehdin pöytäkirjojen ja muiden papereiden laatimisesta. Toimin myös jonkinlaisena tietotoimistona. Sihteerin tehtävän toteuttamiseen vaaditaan tarkkaavaisuutta, organisaatiokykyä ja kirjoitustaitoa. Hyvä muisti ei ole pahitteeksi.
3. Osallistukaa, vaikuttakaa, muuttakaa asioita!!