Vuoden 2013 FICC-Rally eli karavaanareiden kansainvälinen kokoontuminen oli Länsi- Puolassa, Slawassa lähellä Poznanin kaupunkia 6.-14.8. Tämä suuri seikkailu voidaan jakaa kolmeen osaan. Matkaan leirille, itse FICC-Ralliin ja kotimatkaan.

Matkamme alkaa
Pilvipoutaisena aamuna 25.7. heräsin kaksi tuntia ennen pikkutarkasti viritettyä herätyskellon rääkäisyä. Oli suuren seikkailun käynnistymisen aika. Matkavalmistelut oli tehty huolellisesti ja ajan kanssa. Noin pari tuntia ennen laivamme lähtöä starttasimme kavereiden kanssa matkamme kohti Länsisatamaa noustaksemme siellä odottavalle Eckerön Finlandia laivalle. Lyhyen odottelun jälkeen matkaselvitykset, ajo laivaan ja nousu matkustajatiloihin sujuivatkin sutjakkaasti. Tämä laiva olikin meille täysin uusi tuttavuus. Ensikokemuksemme laivasta eivät ole kovinkaan kehuttavia. Laiva tuntui hirveän sekaiselta ja palveluiden paikallistaminenkin vähintään vaikealta. Matka kuitenkin sujui nopeasti ja pian aurinkoinen Tallinna otti meidät avosylin vastaan. Etukäteen kovasti jännittänyt kaupungin läpiajokin onnistui tyydyttävästi ja pääsimme Pärnuun johtavalle valtatielle.

Viron ja Latvian kautta Puolaan
Ensimmäiseksi leiriytymispaikaksemme olimme valinneet kaikille liikkuville karavaanareille hyvinkin tutun, ”Konse Campingin” Pärnussa. Sisään päästyämme veivasimme nopeasti tallat alas, tuikkasimme sähköpiuhan paikalliseen verkkoon ja suuntasimme kohti markettien notkuvia hyllyjä. Kerrankin pystyimme sanomaan: ”Jääkaappi on niin tyhjä, ettei siellä pala edes valoa”. Eikä aikaakaan kun jo kaksin käsin vedettiin ”halpaa ruokaa ja juomaa” kärryihin. Pärnussa vietimmekin kahden yön yli, lepäillen ostomanian aiheuttamista rasituksista. Olimme myös jo alun perin päättäneet, ettei tällä matkalla pitkistä ajotaipaleista oteta paineita.

Kolmantena matkapäivänä, leirimme purkamisen jälkeen matkamme suuntautui kohti Riikaa. Meistä oli tässä vaiheessa muodostunut kolmen yksikön letka. Yhteydet ajoneuvosta toiseen hoidimme vanhaan tapaan LA-puhelimilla. Matkalla vaihdoimme ajatuksia siitä, suuntaammeko matkamme seuraavaksi kohti Bauskan Rundale Palasea vai kohti Siauliain ristimäkeä. Riikan ohitettuamme ajoneuvojemme keulat suuntautuivat kohti ”Ristimäkeä”. Vaikka olimme vaimoni kanssa täällä jo kolmatta kertaa, yhtä suuren vaikutuksen ristimeren täyttämät kummut tekivät tälläkin kertaa. Paikka sinänsä oli ulkoisesti muuttunut kovasti. Ensimmäisellä kerralla autot jätettiin kerjäläisten täyttämälle pellolle. Toisella kerralla parkkipaikalle oli noussut rihkamatori. Nyt aikaisemmat parkkialueet oli siististi viheriöity ja tien toiselle puolelle oli rakennettu kohdekeskus kaikkine palveluineen. Sinne olisi voinut parkkipaikkahinnalla jäädä yöksikin. Me halusimme kuitenkin leiriytyä oikealle leirialueelle. Sellaisen löysimmekin muutaman kilometrin päästä ennen Siauliain kaupunkia. Paikka oli siisti ja rauhallinen. Vieraita vain ei ollut muita meidän lisäksi. Iltanuotiolla sitten istuessamme suunnittelimme seuraavan päivän ajomatkan. Päädyimmekin siihen, että ajaisimme huomenissa hieman pitemmän päivän ja suuntaamme suoraan ensimmäiseen pääkohteeseemme, Mikolajki nimiseen pikku kaupunkiin Pohjois-Puolan järvialueella.

Aamupalan jälkeen leirin purku ja ripeästi matkaan. Liettuan ja Puolan raja ylitettiin sujuvasti. Tiet, jotka navigaattorimme olivat valinneet tämänpäiväiseksi ajo-ohjelmaksemme, olisivatkin olleet sitten kokonaan oma tarinansa. Kuitenkin illansuussa saavuimme Mikolajkiniin ja sen keskustasta kävelyetäisyydellä sijaitsevalle Wagabundan camping-alueelle. Nyt meillä olisi sitten neljän yön ja kolmen kokonaisen päivän loma. Säätkin osaltaan nostattivat lomafiilistä. Ensimmäisenä päivänä tutuimme lähemmin kaupunkiin, sen vilkkaaseen rantaelämään ja tietenkin hyvään ruokaan viihtyisässä rantaravintolassa. Toisena päivänä lähdimme laivalla ”merelle”. Kun laivamme lipui salmesta ulos varsinaiselle järvialueelle, niin silmiin avautunut näky ei jättänyt selitettävää miksi tätä järvialuetta pidetään purjehtijoiden ja veneilijöiden paratiisina. Valkeita purjeita oli horisontti tulvillaan. Kolmantena päivänä lähdimme autoretkelle, tutustumaan ”Aatun” itärintaman komentokeskukseen, Sudenpesän bunkkerikylään Ketrzynissä.

Takaiskuja
Viikko oli oltu matkassa. Aika riensi siivillä ja taas oli lähdettävä eteenpäin. Seuraava kohteemme oli myös ennakkoon yksi meidän pääkohteista, Elblagin kanava. Navigaattoreihin etsittiin koordinaatit, jotka johtaisivat meidät kanavamuseolle. Hyvää tietä, huonoa tietä, oikein hyvää tietä, sitten oikein huonoa tietä ja lopuksi ykkösellä polkua pitkin syvälle metsään ja vielä ahtaan työmaan pihaan. Ja sitten, kaiken lisäksi kehtasi tuo kaikkitietävä laite ikkunalla kailottaa: ”Olet saavuttanut määränpääsi”: Museosta vaan ei näkynyt jälkeäkään. Työmaan henkilökunta huusi kurkkusuorana jotain, mikä jäi ikuisiksi ajoiksi ymmärtämättä. Se oli varmaan sitä puolan kieltä? Mutta heidän kasvojensa ilmeistä ja käsien pyörittelystä oletimme olevamme mahdollisesti väärässä paikassa. Monimutkaisten manöövereitten jälkeen saimme ajoneuvomme käännetyksi ja pääsimme ehjänä pois työmaalta. Tässä vaiheessa oma yksikköni oli jo kadottanut yhteyden muihin. Lällärikään ei enää kantanut, siksi olikin turvauduttava kännykkään saadaksemme ajo-ohjeita. Kuinka ollakaan monen koomisen tilanteen (meitä ei kyllä naurattanut) jälkeen löysimme toisemme läheiseltä leirintäalueelta. Joskaan alueella ei ollut muita vieraita, eikä ”respaakaan” näkynyt lähitienoolta. Pidimme pikakokouksen, jonka aikana kylläkin ” paikalliset asukkaat”, paarmat, hoitivat oman osuutensa leirimaksusta.

Kanava jäi näkemättä ja me (6 yksikköä) suuntasimme joukolla matkamme kohti Elblagin kaupunkia ja sen City-Campingiä. Päivän kokemukset ja kokemattomuudet oli sitten pakko korjattava kaupungilla, hienossa ravintolassa. Hyvin nukutun yön jälkeen läksimme selvittelemään uudelleen kanavaan tutustumismahdollisuuksia. Löysimmekin jostain kaupungin virastotalosta informaatiopisteen ja sieltä sitten saimme kuulla, että koko kanava on suljettu isojen korjaustöiden vuoksi. Saimme kylläkin nähdä kanavajärjestelmän pienoismallina lasivitriinissä siellä virastotalon aulassa. Tähän oli tyytyminen tällä kertaa.

Oli varmaankin lauantai aamupäivä kun matkasimme pääkohteistamme seuraavaan, Malborkin punatiilisille linnoituksille. Mutta ei tämäkään tutustuminen ihan putkeen mennyt. Kaupunkiin saavuttuamme kysyimme yhdeltä huoltoasemalta neuvoa, mihin voisimme viedä kalustomme, linnaan tutustumisen ajaksi. Sieltä meidät ohjattiin sikäläiselle kämppärille, jonne saimmekin jättää kalustomme veloituksetta mutta vain kahden tunnin ajaksi. Linnan alueelle päästyämme saimme selville, että linnaan pääsee vain opastetuille kierroksille ja kierros kestää noin kolme tuntia. Vain linnan ulkoiseen kiertoon supistui tämäkin hieno haave. Toisaalta linna oli niin vaikuttava, että ulkoakin sai hyvän näkemyksen linnan mahtavuudesta. Kierrettyämme linnan ja palattuamme vaunujen luokse jatkoimme pikaisesti matkaa. Yöpymispaikaksi oli valittu Grundziadz:in leintäalue nimeltään Rudnik. Alueelta ei löytynyt vastaanottoa ollenkaan, vaan pienen kyselykierroksen jälkeen saimme tietää, että ilmoittautuminen tapahtuisi läheisen uimarannan toimistossa. Alue oli vanha ja rakennettu aikoinaan telttailijoille. Isoilla yhdistelmillä liikkuminen oli ahdasta ja vaikeaa ja renkaat olivat kovilla kulkuteiden korkeiden reunakivetysten vuoksi.

Kun saimme oman leirimme yövyttävään kuntoon niin minä siinä loihe lausumaan vaimolleni: ”Meillähän on kaapissa pari keitettyä perunaa ja puolalaisia rasvamakkaroita. Eiköhän tehdä niistä tämänkertainen ateria”! Silloin räjähti! ”Etkö sinä todellakaan tiedä mikä päivä tänään on”; vaimoni tokaisi. En olisi itsekkään uskonut kuinka nopeasti muistini palasi mutta, kun se oli jo housuissa, niin siellähän se. Olin unohtanut 39:nen kerran hääpäivämme. Samppanjat olivat kylmänä jääkaapissa ja kynttilätkin varmaan katsottuna esiin. Romanttinen kynttiläillallinen oli lentänyt tuhkana tuuleen. Tulikin pakosta mieleen vanha sananlasku: ”Ei kahta ilman kolmatta”. Ensin kanava jäi näkemättä sitten linna kokematta ja nyt tärkeä päivä muistamatta. Onneksi on hyviä ystäviä. Näiden konsultointien avulla pääsimme läheiseen ravintolaan kuoharille ja tietenkin syömään juhlavammin kuin mitä alun perin olin tarjonnut. Eräälle matkakumppaneistamme sattuivat vielä synttärit samalle päivälle. Tämä tiesi lisää kuohuvaa. Ilta meni iloisesti ja minunkaan ei tarvinnut siirtyä ulkoruokintakauteen vaan sain luvan tulla nukkumaan yhteiseen kopperoomme mutta tietenkin omaan nurkkaani.

Ralli häämöttää
Seuraavan päivän tavoitteemme oli Camping-alue ”Malta” Poznanissa. Saapuessamme navigaattoreittemme osoittamaan määränpäähän, jouduimme täydelliseen kaaokseen, Poznanissa olivat isot, kansainväliset triathlon-kilpailut ja leirialue oli kuin ammuttu täyteen autoja ja ihmisiä. Joku tuttavistamme oli saanut respasta läheisen camping-alueen nimen ja osoitteen. Sinne vain, kunhan ensin tässä kaaoksessa saisi ajoneuvonsa käännetyksi. Palasimme tulosuuntaan runsaat 10 km. Tämä ”varapaikka” oli hyvin vaatimaton mutta sikäläisittäin reissumme kallein. Tiesivät varmaan Maltan tilanteesta? Olimme jo kotimaassa sopineet, että kokoonnumme Maltalla isommalla joukolla ja jatkamme sieltä yhdessä leirille. Ei tämäkään suunnitelma sitten toteutunut. Eikä pitänyt vanha sananlaskukaan paikkansa kun tämä oli jo neljäs takaisku. Viimeisen yön ennen leiriä vietimme Poznanin eteläpuolella, Wolsztyn nimisen pikkukaupungin camping-alueelle. Täällä tapasimme jo ikääntyneemmän englantilaisen karavaanarin, joka innokkaasti tuli kertomaan, ettei Slawaan kannattaisi ajaa pelkästään navigaattorin opastuksella. Navigaattorin tarjoaisivat meidän kalustolle aivan liian kapeita teitä. Hän haki autoltaan ihan uuden, tarkan ja tätä aluetta koskevan kartan ja näytti mitä kautta meidän tulisi ajaa. Innokkaasi muutimme laitteittemme tiedot tämän herrasmiehen ohjeiden mukaisiksi. Päästyämme hänestä eroon niin eräs matkamme kieli-ihmisistä tokaisi: ”Muuten mukavia nuo engelsmannit mutta puhuvat niin huonoa englantia”.

Viimeisenä aamuna ennen matkaa FICC-leirille, ainakin oma jännitykseni oli noussut niin, etten muista oliko ilma aurinkoinen vai pilvipoutainen. Ei kuitenkaan satanut. Tähänastisen matkan aikana emme saaneet nauttia ollenkaan vesipisaroiden virkistävästä kosketuksesta kertaakaan. Matka kuuden yksikön karavaanina tälle suurelle leirille sujuikin hyvin ja olimme vähän puolenpäivän jälkeen Slawassa. Olimme päässeet jälleen onnellisesti perille. Osaltamme 79. F.I.C.C. RALLY Puolan Slawassa voisi käynnistyä. Mitä sitten itse leirillä tapahtuikaan?

teksti: Jussi Seppä

FICC -Rally
Saavuimme Slawaan kovin mutkaista tietä jollaisia puolalaiset kolminumeroiset tiet tuppaavat olemaan. Sisäänajo tapahtumaan oli hoidettu varsin mallikkaasti. Jokaiselle osallistujalle oli etukäteen jaettu värillinen lappu, joka piti asettaa auton etuikkunaan joten liikenteenohjaajilla oli helppo ohjata matkailuajoneuvot oikeisiin kortteleihin. Kortteliin saavuttaessa olikin jo meitä vastassa Christina Nyberg, joka kirjasi meidät leirille saapuneiksi.

Tähän se sujuvuus sitten torppasikin ja pientä turpakäräjää pidettiin puolalaisen kortteli-isännän kanssa turvaväleistä. Loppujen lopuksi olimme kuin sillit suolassa vaunuvälin ollessa 50 cm ja katokset muodostivat yhtenäisen katetun pihan. Tällaista ei saisi tapahtua kansainvälisillä suurtreffeillä. Huvittavinta oli, että tilaa olisi ollut riittämiin kentän toisessa päässä.
No, sopu sijaa antaa ja pian lähdimmekin tutustumaan tarkemmin alueeseen. Kaikki tarpeellinen löytyi leirintäalueelta tivolia ja lukuisia ravintoloita myöten, ainoastaan pesukonetta olisimme kaivanneet. Alueen saniteettitilat olivat erittäin siistejä vaikkakin jokseenkin kuluneita. Uimaranta oli erinomainen ja paikalliset kävivätkin siellä ahkerasti. Hieman meitä oudoksutti, ettei leirintäaluetta oltu rajattu vain FICC-Rallyn käyttöön. Käytännössä kuka tahansa saattoi kuljeskella alueella eikä ikävältä hävikiltäkään vältytty. Öisin alueella toki kierteli vartiointiliikkeen partio vahvistettuna yhdellä poliisilla.

Leirialue sijaitsi pienehkön, mutta idyllisen Slawan kaupungin kupeessa. Kaupungilla kiertely toi mukavaa vaihtelua niukahkoon treffiohjelmaan. Ohjelman niukkuus saattoi johtua tietyistä rahoitusongelmista. Kuulemma britit ja saksalaiset kieltäytyivät maksamasta treffimaksuja etukäteen, jolloin järjestävä yhdistys joutui keräämään ylimääräisen jäsenmaksun. Perinteinen marssi toki oli järjestetty, suomalaiset taisivat tälläkin kertaa olla suurin ryhmä. Ehdottomasti komein ohjelmanumero oli yllätyksenä järjestetty ilotulitus.
Järjestelyt ontuivat muutamassa kohdassa, esimerkiksi yhteisen aterian tarjoilu leirillä ja yhdellä retkellä olivat liki kaoottisia, jos nyt ihmisten etuilu ja ryntäys olivat järjestäjien vika. Toisaalta puolalainen vieraanvaraisuus ja ystävällisyys jota koimme koko reissumme ajan korvasi nämä pikkujutut moninkertaisesti.

Kaiken kaikkiaan jäi tästäkin FICC- Rallysta positiivinen kuva ja ensivuonnahan on suomalaisten vuoro näyttää miten homma junaillaan. Tavataanpa Porissa, eikös vaan.

teksti: Kim Saarikoski, kuvat: Tuula Pietikäinen, Jussi Seppä